lauantai 2. kesäkuuta 2012

Vaihteeksi valkoista


Ihailen nukkekoteilijoita, jotka pystyvät tekemään aloittamansa projektin määrätietoisesti alusta loppuun pomppimatta välillä puuhastelemassa muuta. Itse en siihen pysty, en mitenkään. Niinpä "kokonaisuuksien" aikaan saaminen on minulla kyllä todella paljon aikaa vievää puuhaa. Pieni askel kerrallaan, voisi olla mottoni nukkekoteilussa :-)

Nämä mietteet liittyvät siihen, kun eilen vihdoin sain Lillin Lelupuodin alakerran väliseinän paikoilleen useita päiviä vieneen maalaus-urakan jälkeen. Tänään olisi voinut jatkaa tapetointia ja laittaa jalkalistat paikoilleen, mutta ai niin, jälkimmäisethän tarvitsevat ensin maalia pintaansa :-p Ei kuitenkaan puhettakaan, että olisin taas tarttunut pensseliin, vaan innostuinkin jatkamaan kukka-projektia. Tällä kertaa lehtien leikkaaminen ei tuntunut ylitse pääsemättömän vaikealta, joten valmistakin syntyi.

Saas nähdä, minkälaiset tuulet huomenna puhaltaa :-D


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti