tiistai 22. lokakuuta 2013

Esittäytyminen

Eilen oli tämän syksyn nukkekotikurssin viimeinen kerta. Olin edellisellä kerralla sairaana, joten tein varsinaisesta aiheesta poiketen aiemmin aiheena ollutta nallea. Ihan en ehtinyt sitä saada valmiiksi illan aikana, joten tänään vielä riitti kotona ahkeroitavaa. Mutta valmista tuli!

Saanko esitellä: Iivari von Isokorva! 

Kuinkahan kauan aikaa olen suunnitellut tuollaisen pikku-nallukan tekoa? No todella monta vuotta. En ole uskaltanut tarttua toimeen, sillä olen aina luullut sen olevan ylettömän vaikeaa puuhaa. Ihme ja kumma, ei se sitten ollutkaan. Kaikkein vaikeinta oli saada aikaiseksi "ilme", enkä siinä omasta mielestäni ihan täydellisesti onnistunutkaan, mutta ehkä sitten seuraavan nallen kohdalla. Iivarista tuli kuitenkin tekovaiheen aikana hyvin rakas, sillä onhan se ensimmäinen luomukseni laatuaan :-) Ja pituutta von Isokorvalla on kokonaiset 5 cm.

3 kommenttia: