tiistai 3. heinäkuuta 2012

Kesähattuja

Jihaa, kamera löytyi, joten pääsen minäkin esittelemään hattuja. Osallistuin Ainukan kesätuunaukseen, jossa parille lähetettiin kesäinen hattu.


Tässä Susannalta saamani ihana hattu, joka on tehty kesähäitä varten. Ja bonuksena sain vielä aurinkolipan. (Olin ajatellut, että Vieno olisi esitellyt hatun, kun väri olisi ollut erittäin sopiva hänelle, mutta valitettavasti Vienolla oli tänään hieman huono aamu, eikä hän jaksanut ryhtyä malliksi.)


Tässä sitten oma versioni kesähatusta, jonka sai Tuikku. Tein hatulle kaveriksi käsilaukun.


Perinteiseen tapaan tein ensin harjoituskappaleen hatusta (ja myös laukusta), se on tuo punainen.


Sitten tein vielä sinisen laukun, johon muutin hieman kaavaa. Laukkuja ei voi koskaan olla liikaa :-)

Hatun ohje on DollsHouse and Miniature Scene -lehden numerosta 155 (toukokuu 2007) ja laukun ohje Dolls House World -lehden syyskuun 2003 numerosta.

6 kommenttia:

  1. Oi, ihania hattuja puolin ja toisin! Samoin laukut. :)

    VastaaPoista
  2. Kivoja hattuja ja kiitos vihreästä ihanuudesta. Kiva jos laitat laukun ja hatun linkin niin voi kokeilla. Tuo sininen onkin hauskan mallinen.

    VastaaPoista
  3. Kerrassaan ihastuttavat, niin hatut kuin käsilaukutkin.Kiitos, kun olit mukana ja hyvää kesän jatkoa.

    VastaaPoista
  4. Oi mitä ihania kesähattuja täälläkin on! Kiva jos lötyy ohjekin.

    VastaaPoista
  5. Hassua nähdä omatekemää maailmalla. ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiks ole kivaakin? :-) Kiitos vielä kerran!

      Poista