lauantai 23. kesäkuuta 2012

Potuttaa a.k.a. Muistaako kukaan tätä pupua?

Tulipas taas otsikko postaukselle, mutta se kyllä kuvaa tämän kertaista aihetta varsin mainiosti :-p


Niin, muistaako kukaan Pupu Tupunaa? Niitä kirjasia olen lukenut hoitolapsilleni parikymmentä vuotta sitten (herttinen sentään, kun mä olen vanha!!!) ja lapset tykkäsivät niistä kovasti. Tänään tuli skannausfiilis ja ajattelin tehdä Lillin Lelupuotiin lastenkirjoja. Nappasin sitten käteeni tämän Pupu Tupunan ja jostain ihmeen syystä päätin tehdä siitä "luettavan", eikun aidomman näköisen, se kun näyttää olevan nykyisin muotia.


Jo skannauksen aikana totesin, että tää ei ole mun juttu. Voiko olla puuduttavampaa hommaa, kuin skannata kirjaa sivu kerrallaan (kyllä voi) (ja sitähän ei edes saisi tehdä, nipo-nipo)? Sitten sivujen asettelu kuvankäsittely-ohjelmalla (se sentään oli ihan jees-homma) ja tulostaminen ja leikkaaminen ja liimaaminen ja.... Uuuuh, apua!


Onhan se söpöä, kun nukkekodissa on kirjoja, joissa on ihan oikeita kuvia/tekstiä sivuilla, mutta siihen ne hyvät puolet sitten jääkin meikäläisen kohdalla. Sattuneista syistä en pysty tulostamaan kaksipuoleisia sivuja, joten kirjasta tulee noin kymmenen kertaa paksumpi kuin mitä sen pitäisi olla ja näyttääkö se silloin aidolta? No EI näytä.

Nyt seuraa purnausta, josta jokainen saa olla ihan mitä mieltä tahansa, eikä sitä ole edes pakko lukea, mutta nyt minä avaan sanaisen arkkuni. Siis pitääkö oikeasti nukkekodissa kaiken näyttää millimetrin tuhannesosan tarkkuudella aidolta? Onhan se todella hienoa (oikeasti), jos niin on, mutta täytyykö jokaisen pystyä sellaiseen suoritukseen? Tietysti voi ostaa laserilla leikattuja kittejä ja niistä koota vaikka mitä, mutta entäs jos haluaa leikata itse? Tässä on yksi syy siihen, miksi oma nukkekoteiluni jäi tauolle: koin, etten osaa tehdä yhtä hienoja kapistuksia kuin mitä olen nähnyt muiden tekevän. Nyt olen onneksi päässyt tuon yli (melkein) ja voin katsella kaikkia super-hyper-hienoja miniatyyrejä ahdistumatta. Ja siitä syystä en aio jatkossakaan tehdä nukkekodin kirjoistani suurennuslasilla luettavia, vaan tyydyn tulostamaan pelkät kannet ja sivut ovat sitten tyhjää täynnä. Että sellaista tällä kertaa :-D

Ps. Ihan pakko vielä lisätä sellainen asia, että tuo edellinen purnaus koskee vain ja ainoastaan omaa nukkekoteiluani ja se on kirjoitettu pilke silmäkulmassa, mutta "ei niin pientä pilaa, ettei totta toinen puoli" kuuluu sanonta :-)

Ps2. Nukkekoteilussakin on selvästi havaittavissa muotimaailmasta tuttu ilmiö "in vs. out". Olen puuhastellut nukkekoti-minien kanssa syksystä 2005 asti ja siitä tähän päivään saakka tarkasteltuna on ollut havaittavissa melkoisia muutoksia myös nukkekoti-maailmassa. Onko tyhmästi sanottu, että "taso" on noussut huimasti? Vai onko internet vaan tuonut nämä huippu-lahjakkaat mineilijät paremmin esille? Huokailen usein ihastuksesta katsellessani toinen toistaa taidokkaammin toteutettuja miniatyyrejä, mutta samalla mietin, että kehtaanko enää laittaa esille kuvia omista, ei niin hienoista, tekeleistäni. Joo, poden varmasti alemmuuskompleksia ja se on perfektionistille hitsin huono ominaisuus :-D Molemmista pitäisi päästä eroon ja mielellään heti :-)

Kaikenlaista sitä tuleekin pohdiskeltua, kun on aikaa :-)

14 kommenttia:

  1. Hei,

    kirjojen tekeminen voi olla puuduttavaa, tiedän kun olen tehnyt niitä satoja...Mutta ainoa asia johon puudun on sivujen leikkaaminen sarjassa.

    Mutta en olekaan tehnyt kopioimalla kuin yhden, ja se oli juuri niin puuduttavaa kuin sanoit.

    Itsestäni hauskinta on kirjan taittaminen, ja tietenkin runojen valinta. Seuraavana on vuorossa Saima Harmaja, prosessi on ollut käynnissä jo jonkin aikaa...Suomalaiset runoilijat eivät vain ole kuolleet tarpeeksi kauan sitten (eikös ollut kaunis toivomus:-)

    Mutta jokainenhan saa tykätä siitä mistä tykkää ja olla tykkäämättä siitä mistä ei tykkää! Ja nukkekodissa kirjoissa saa olla tai olla olematta tekstit. Minulla on molempia lajeja...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkääminen ei nyt ollut se asia, mistä purnasin :-) Olisin minäkin varmasti onnellinen, jos kaikki nukkekodissa olisi ihan viimeisen päälle, mutta kun siihen en pysty, niin joudun tyytymään vähempään. Ja ajattelin asiaa yleisemminkin, en vain kirjojen näkökulmasta :-)

      Poista
  2. Suloinen Pupu Tupuna.kirja! Tykkäsin Tupunoista lapsena kovasti, kuvissa riitti katseltavaa uudestaan ja uudestaan.

    Olet kyllä oikeassa, että ainakaan Pupu Tupuna-kirja ei näytä 100%-aidolta "paksuna", mutta voihan sivuja karsia muutaman. Vai meneekö siinä sit se autenttisuus pieleen? Jonkun mielestä menee. Itselleni on tärkeintä kiva kokonaisuus, ja että saa vaikka jonkun aukeaman näkyviin jos kirja on lasten huoneen lattialla. Kaikki menee harvoin nappiin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, karsiako vaiko eikö karsia, siinäpä vasta kysymys ;-D Ajattelin itse tuota samaa, että voisi tulostaa tyhjien sivujen lisukkeeksi muutaman "oikean". Täytyypä kokeilla seuraavaksi sitä menetelmää :-)

      Poista
  3. Hei Pupu tupuna oli mun tytön suosikki. Yritin etsiä linkiiä lukijaksi, mutta en löytänyt mistään. Laittaistko mun nukkekoti blogiin viestin miten pääsisin lukijaksi nytkin tuli jonku toisen kautta ja en kyllä muista miten. Iloista kesää sinulle toivoo Nukkekoti Jie

    Ihan blogi haluaisin paremmin tutusta. Olet muuten ihan saman ikäinen, kun minäkin :)

    VastaaPoista
  4. Kirjat on vaikeita tehdä, myönnetään, ja siksi niiden suhteen luotan muiden kätten töihin. Mitä tulee yleisesti (jos sitä tarkoitit) nukkekotien millimetrin tarkkudella tehtyihin mineihin, olen oppinut Mieshenkilöltä yhden nukkekotiharrastuksen tärkeimpiä asioita: kyseessä on aika pitkälle lavastus eli tärkeintä on se vaikutelma, mitä katsoessa syntyy. Ja kun vierailee missä tahansa nukkekotimuesossa, havitsee, että noissa vanhoissa nukkekodeissa esim. mittakaavoilla ei ole ollut niin kovin väliä, pääasia lieneekin silloin ollut, että ne toimivat perheiden tyttärien taloudenhoidon opetusvälineinä. Eli: älä välitä, jos menee joskus hiukan vinoon... ei kellään ole niin siistiä 1:1 kotia, että kaikki olisi millilleen aina suorassa - ja puhdasta - ja kiiltävää - ja että mukamas ei olisi leivänmurua ja jogurttiläikkiä pöydällä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mieshenkilösi on puhunut viisaita asioita :-)

      Tuosta viimeisestä lauseesta tuli heti mieleeni, että entäs jos haluaakin sen jogurttiläikän nukkekodin pöydälle :-)

      Poista
  5. Moi Anita.
    Ensinnä Ihana Pupu Tupuna, nää oli pienenä mun suosikkeja!! :) Mä skannasin kanssa yhden tammen kultaisen kirjan (Pikku Äidin) kokonaan, voi että osas olla puuduttuvaa kuten sanoit :D Mutta Pikku Äiti oli pakko saada oikeasti myös mininä kun se on se mun rakkain kirja ja niin on jo mun tytölläkin :) :)

    Olin muuten ihan pari päivää sitten niin onnesta soikeana kun "löysin" sun blogin, mä kun luulin että sulla on vielä taukoa.. blogilistan linkkihän ei johda tänne eiks vaan?

    Mä olen aina ollut sitä mieltä että leikinomaisuus talossa säilyy kun mittakaavat eivät ole niin nokonuukaa.

    Mulla on jotenkin sellainen tunne että olet luonteeltasi vaan niin samanlainen kuin minä, eli perfektionisti, jonka mielestä kaikissa valmistuneissa jutuissa on jotain vikaa, mulla ainakin toi alemmuuskompleksi nostaa päätään aina :D :D

    Niin.. ja ne mun kirjat on kyllä sisältä täyttä puhelinluetteloa kaikki :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Maria, kiva kun löysit tännekin :-)

      Mulla oli myös pienenä tyttösenä tuo Pikku Äiti, se oli/on ihana :-) Mun muita suosikkeja Tammen Kultaisista kirjoista oli Jere Jarruvaunu ja jos muistan nimen oikein, Viisi pientä palosotilasta (tai jotain sinne päin). Ja monta muuta :-)

      Muistelen, että ollaan jo joskus vanhassa blogissani todettu tämä yhteinen luonteenpiirre :-)

      Poista
  6. Luin Pupu Tupunaa kauan sitten lapsilleni. Tykkään tehdä kirjoja aina välillä,siis kansia, en tee sisuksia, kuin vaan sellaiseen jonka aukaisen sitten siitä kohti. Muuten ne ovat sisältä puhelinluetteloa tai Kodin kuvalehden selkämystä.Vien kirjan kannet Power-point-ohjelmaan, pienennän ne sopivaan kokoon (kannet skannaan ensin omista tai haen netistä), samalle A-4 paperille mahtuu aikalailla kirjan kansia.Ja nukkekodeissa minusta saa olla itsetehdyn leima :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun pitää varmaan myös ruveta käyttämään puhelinluetteloa, kun niin monet sitä käyttää näissä kirjahommissa. Eipä niillä luetteloilla enää paljon muuta käyttöä olekaan, kuin että ovat hyvää askartelumateriaalia :-)

      Poista
  7. Pupu Tupuna-kirjoja ovat meidänkin lapsemme lukeneet ja näyttävät kelpaavan lapsenlapsellekin. Minikirjojen teko on yllättävän hidasta puuhaa. Olen sitä mieltä, että kukin saa harrastaa nukkistelua niin kuin haluaa: olla millimetrin tarkka ja tehdä juuri tismalleen oikean kokoisia tai vähän suurpiirteisempi. Olen huomannut, että sitä itsekin haluaisi olla sellainen taitava, mutta olen joutunut tyytymään vähän alhaisempaan tulostasoon. Ihailen kyllä mielelläni kaikkia taitavia tekijöitä.

    VastaaPoista
  8. Pupu Tupuna oli mun ihan suursuosikki lapsena ja kaikki kirjatkin mulla oli lukuunottamatta yhtä...Ne oli kyllä niin puhkiluettuja =) Sittemmin ne on kadonneet muuttojen myötä...Pitää ehkä korjata tilanne ja tehdä Casablancan lapsille tuollainen mini-Pupu Tupuna!

    VastaaPoista
  9. Joskus voi olla tosi hyvä ´´harjoitella´´ tekemään vinoja ja vinksallaan olevia juttuja ja laittaa ne sitten sellaiseen projektiin jossa ne tulevat ´´edukseen´´. Itseäni haluttaisi tehdä jokin vanha repale, kulahtanut, hajonnut, vinossa, tahriintunut...boxi tai muu juttu.Miksi kaiken pitää olla justiinsa hienosti uutta.

    VastaaPoista

Lukijat