keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Lassen parvisänky, osa 2



Vihdoinkin, puuskahtaa Lasse ja pyyhkii hikeä otsaltaan. Siinä se nyt on kasattuna, uusi parvisänky. Seuraavaksi patjaa etsimään. Se vaan ei tule olemaan ihan helppo homma, kun tuohon ei käykään"standardi-kokoinen" patja, eli 120 x 200 cm. No, kyllä se jostain löytyy, uskoo Lasse.


Lasse päätti kuitenkin vielä kokeilla nykyistä patjaa sängylle, mutta ei voi mitään, vääränkokoinen on.



Mutta kyllä täällä yläilmoissa kelpaa sitten nukkua! Täytyy vaan muistaa ostaa myös lakanat ja kunnon peitto.

* * * * *

Ha-haa, tarkkanäköisimmät ehkä huomasivat aiemmin, että olin unohtanut jättää "aukon" tikkaille. Tietysti! (Se nyt ei olisi ollut ihan kamala virhe, sillä pojalla oli vielä vähän aikaa sitten juuri sellainen parvisänky, jossa piti kiivetä laidan yli. Ei kamalan kiva.) Tuosta unohduksesta selvittiin tällä kertaa helposti. Mutta taas tuli opittua, että pitäisi miettiä kaikki ainakin kahteen kertaan ennen kuin tekee yhtään mitään. Minkäänlaista ohjettahan minulla ei tuohon parveen ollut, mutta useamman kerran erilaisia 1:1 parvisänkyjä kasanneena ja purkaneena ei suunnittelu ja tekeminen ollut vaikeaa. Kaikki materiaalit löytyivät laatikosta, johon olen säilönyt erilaisia puulistoja. Ollessani aikuisopiston puutyökurssilla sahasin omat (ja joskus muidenkin, ihan luvan kanssa) laudan jämät erikokoisiksi listoiksi. Kurssikaverit ja opettaja vähän naureskelivat mun touhuille, mutta tiesivät kyllä nukkekoti-harrastuksestani, joten se oli ihan ystävällistä naurua :-) Ja nyt niistä "jämälistoista" oli hyötyä! Ja päädyin sitten vielä lakkaamaan sängyn. Kerrankin voin sanoa olevani tyytyväinen tekeleeseeni :-)

2 kommenttia:

  1. Kyllä kelpaa Lassen parvellansa nukkua.Hieno.Parvi on monesti hyvä ratkaisu sekä 1:1 että 1:12 elämässä.

    VastaaPoista
  2. Hieno parvisänky! Tämä on loistovalinta poikamiesboksiin.

    VastaaPoista

Lukijat